Kun Paula Koho soitti, että hänelle oli kerrottu tuolista, jonka pohjassa oli teksti Ida Pullinen Käkisalmi, oli ensimmäinen mielikuvani mummolan keittiöntuoli, jossa oli pyöreä istuinosa ja hiukan harottavat jalat. Olin sellaisella tuolilla keittiön pöydän ääressä istunut lukemattomia kertoja. Asuin nimittäin lukuvuoden 1938–39 ja vielä alun syksyä 1939 mummolassa. Olin Käkisalmen yhteislyseon I B -luokalla. Helsingin Sanomien artikkelissa mainittu Hilkka oli luokkatoverini. Kotini oli Raudussa, jossa isäni toimi osuuskaupan johtajana.
Mummola oli pieni, mutta hyväkuntoinen omakotitalo Uudenkaupungin kaupunginosassa osoitteessa Raatihuoneenkatu 17. Mummo oli jäänyt leskeksi v. 1930. Hän asui sen jälkeen talossa yhdessä tyttärensä, Ida-tätini, kanssa. Ida oli syntynyt v. 1905 eli oli talvisodan alkaessa juuri täyttänyt 34 vuotta Hän oli 1920-luvun lopulla käynyt Reitkallin puutarhakoulun ja valmistunut puutarhuriksi. Puutarhurina hän sitten toimikin Käkisalmessa nimenomaan kesäaikaan. Hän hoiteli "herrasväen puutarhoja" sekä hautoja. Hänellä oli hoidossaan luterilaisella sekä kreikkalaiskatolisella hautausmaalla yhteensä noin 40 hautaa. Olin hänellä joskus "apuna" hietikoita haravoimassa ja totesin, vaikka lapsi olinkin, että hänen hoitamansa haudat olivat erittäin hyvässä kunnossa. Työtä niissä oli paljon, koska vettä täytyi kantaa kaukaa, kun vesipisteet olivat harvassa. Talvella täti oli sahalla "ylösottajana". Se oli kai jotakin kirjoitustyötä. Mummo hoiti ruuanlaiton ja muut taloustyöt. Omassa puutarhassa kasvatettiin perunat ja juurekset. Useita marjapensaita ja omenapuitakin oli. 1930-luvun alussa mummolassa oli myös lehmä, Veskuna. Piharakennuksessa oli siis liiterin ja huussin lisäksi myös navetta.
Kuvitteluni tuolin reitistä nykyiselle omistajalleen oli hiukan "seikkailullinen". Arvelin, että tuoli oli evakkokuljetuksesta joutunut johonkin suureen tavarakasaan esim. ratapihalle, niin kuin silloin usein tapahtui, ja eksynyt siitä jonkun ihmisen haltuun ja nyt vuosikymmenien kuluttua esim. tämän ihmisen kuoltua ajautunut huutokauppaan.
Milloin ja miten tuoli oli lähetetty Käkisalmesta?
Ensimmäinen mahdollisuus.
Talvisodan alettua 30.11.1939 olin vielä pari päivää Käkisalmessa. Kotiväkeni (äiti, veli, sisar) oli joutunut Raudusta (rajapitäjä) tykkitulen alta lähtemään heti sodan ensimmäisinä hetkinä. He matkustivat sananmukaisesti evakkoreessä Kiviniemen sillan yli Vuoksen pohjoispuolelle ja lopulta Kaukolaan, josta me koko perhe sitten matkustimme junan konduktöörivaunussa Kuopion pohjoispuolelle Alapitkään tuttavien luokse. Minut isä oli hakenut Käkisalmesta muiden mukaan. Käkisalmessa oli heti sodan alussa muutama ilmahälytys, mutta ei pommituksia. Muistan hyvin, kun 76-vuotias hoikka ja ketterä mummoni juoksi muiden mukana ns. pommi suojaan, joka oli lähinaapurin perunakellari! Illalla katsoimme mummolan rappusilta verenpunaista
taivaanrantaa. "Rautu palaa", sanoi täti.
Mummo ja täti lähtivät parin päivän kuluttua junalla kohti Savoa. Mummo oli alun perin kotoisin Iisalmen Pörsänmäeltä ja sille seudulle, sukulaistaloon, hän ja täti nyt matkustivat. Asiasta oli etukäteen sovittu. Osoite oli Kuopio Kehvo Kakkila, ja sekös meitä lapsia nauratti! Tälle matkalle lähtiessä oli varmasti ajatuksena, että kotiin tullaan takaisin. Mukaan otettiin vain pienet kantamukset. Huonekaluja tms. ei edes yritetty lähettää mihinkään.
Toinen mahdollisuus
Sitten tapahtui niin, että jouluaattona 1939 mummo kuoli evakkopaikassaan keuhkokuumeeseen. Lääkäri oli kutsuttu häntä katsomaan, mutta siihen aikaanhan ei ollut antibiootteja eikä muutakaan varsinaista hoitoa. Mummo tiesi kuolevansa ja kysyi tädiltä: "Mihinkä työ minut sitten hautaatte?". Täti lupasi, että Käkisalmeen haudataan. Tämä onnistui vasta, kun yli kymmenestä paikasta oli saatu lupa. Isä ei saanut matkustuslupaa, mutta täti sai sillä perusteella, että oli sotilaskotisisar! Tädin matka Käkisalmeen olikin sitten varsinainen seikkailu. Hän sai äitinsä hautauksen kuitenkin järjestymään. Julius- setäkin ehti rintamalta paikalle, mutta vasta hautauksen jälkeen. Koti oli silloin kunnossa, ovi oli lukossa. Mitään tavaroita ei siinäkään vaiheessa edes yritetty lähettää. Tuskin se olisi onnistunutkaan.
Kolmas mahdollisuus
Helmikuun alussa 1940 kotiväkeni oli muuttanut Harjavaltaan, jonka osuuskauppaan isäni oli päässyt sodassa olleen johtajan sijaiseksi. Isän serkku, viipurilainen veturinkuljettaja Hjalmar, oli saanut siirron Pieksämäelle ja asettunut Anni-vaimoineen sinne asumaan. Pieksämäen kauppala oli silloin nimeltään Pieksämä! Kun rauha tuli 13.3.1940 päättivät isäni ja Ida-täti lähteä Käkisalmeen hakemaan mummolan tavaroita. Isäkin sai silloin matkustusluvan, koska ei enää ollut sota. Tädin kertomuksen mielenkiintoisena yksityiskohtana muistan sen, että täti oli pakannut hetekan sisään vaatetavaroita. Muistissani ei ole mitä muita tavaroita olisi lähetetty, mutta ainakin radiopöytä ja keinutuoli sieltä tulivat perille, sekä myös se heteka! Radiopöytä oli tädillä kuolemaansa asti. Keinutuoli on minulla edelleen, kunnostettuna ja jokapäiväisessä käytössä. Keinutuoli on mummon alkuperäistä omaisuutta, ja pohjassa on vuosiluku 1865. Hetekan sisällä olleista tekstiileistä on minulla ainakin sänkypeite, joka tosin on jo hiukan risainen. Tavarat oli lähetetty Pieksämäelle, siis aivan selvän rautatie matkan päähän. Osa lähetetyistä tavaroista oli jäänyt matkalle niin kuin evakkotavaroille silloin useinkin kävi. Olisi juuri ja juuri ollut mahdollista, että keittiön tuolejakin olisi silloin maaliskuussa 1940 lähetetty.
Kun sitten selvisi, että kyseisen tuolin pohjassa oli osoitteena Käkisalmi Siikaniemenkatu 21 eikä Raatihuoneenkatu 17 kumoutui ensimmäinen ajatukseni tuolin matkasta täysin. Kun vielä selvisi, että tuoli oli ostettu Saarijärven sairaalan huutokaupasta, häipyi asian salaperäisyys lähes olemattomiin. Nyt on siirryttävä ajassa vähitellen eteenpäin vuodesta 1940 vuoteen 1944 ja vielä siitäkin eteenpäin.
Setäni Julius pääsi talvisodan jälkeen Saarijärven suojeluskuntatalon, Suojan, vahtimestariksi ja asettui Helena-vaimoineen asumaan työsuhdeasuntoon. Isäni oli talvisodan jälkeen vuoden verran Mäntsälässä kansanhuollonjohtajana, mutta pääsi sitten osuuskaupanjohtajaksi Hollolaan, jonne perhe asettui asumaan. Ida-tädille järjestyi puutarhurin paikka Savoon helsinkiläisen professorin huvilalle.
Jatkosodan aikaan
Äitini sairastui jo talvisodan aikana rintasyöpään ja kuoli sitten Hollolassa jatkosodan alussa elokuussa 1941 vain 38-vuotiaana. Hänet haudattiin Hollolaan, mutta kun hänellekin oli luvattu, että ruumis viedään Käkisalmeen, niin näin sitten tapahtui talvella 1942. Ida-täti oli perheessämme
Käkisalmi-säätiö ottaa mielellään vastaan lisää muistoja Käkisalmesta.
|
