| |
|
TUOTTEITA |
|
|
| |
|
|
|
| |
Tuote Kirjeet
10€ |
|
Kirje Käkisalmesta
Monisteeseen on koottu kaikki Kirje Käkisalmesta –kirjoituskilpailuun
osallistuneet kirjoitukset. Kilpailu järjestettiin juhlistamaan
Käkisalmi-säätiön 60-vuotista toimintaa.
Toimittanut Marja Huovila
55 sivua, niitattu, 2008
|
| |
|
|
|
| |

Tuote 1
25€
|
|
Waldhofin aika Käkisalmessa
Waldhofin aika Käkisalmessa kertoo saksalaisomisteisesta
sulfiittiselluloosatehtaasta vuosina 1928–1944.
Teoksessa käydään läpi tehtaan vaiheet
perustamisesta ulkomaalaisomistuksen luovutusvelvollisuuteen.
Tehtaan toiminnan lisäksi waldhofilaiset monessa polvessa kertovat omia muistojaan tuon ajan Käkisalmesta.
Kirjan toimituskunta: Marja Huovila, Paula Koho, Hanna Matikainen, Iris Simell
208 sivua, nidottu, runsas kuvitus, 2008
ISBN 978-952-67081-0-2 |
| |
|
|
Tuote 2
17€ |
|
Käkisalmen läänin vaiheita esihistoriasta vuoteen 1811
Käkisalmen lääni on nykyään jo monelle vieras käsite. Läänin alue oli läpi tuhatvuotisen
olemassaolonsa ajan idän ja lännen naapureiden tavoittelen kohde. Teos antaa yleiskatsauksen
lääniä kohdanneista sodista ja uskontokiistoista, tuottoisasta kaupan-käynnistä ja kaupparajoituksista,
hovileireistä ja lahjoitusmaista.
Kirjoittaja Marja Huovila
140 sivua, sidottu, mustavalkokuvitus, 1994
ISBN 952-90-6565-5 |
| |
|
|
Tuote 3
10€ |
|
Käkisalmi-säätiö 60 vuotta
Lyhyt katsaus Käkisalmi-säätiön 60-vuotiseen toimintaan.
Kirjoittaja Marja Huovila
50 sivua, nidottu, mustavalkokuvitus, 2008
ISBN 978-952-67081-2-6 |
| |
|
|
Tuote 4
30€ |
|
Kuvataidetta Käkisalmesta
Kuvataidetta Käkisalmesta – Menetetystä, Kaivatusta on Käkisalmi-säätiön
kunnianosoitus Käkisalmelle, kaupunkia kuvanneille taiteilijoille sekä
kulttuurihistoriallinen katsaus Käkisalmen vaiheisiin.
Kirja on ensimmäinen kuvataiteita esittävä teos Käkisalmesta;
samalla se on muistin portteja avaava kotiseutukirja.
Teoksessa esitellään aikakausittain valikoima Käkisalmeen liittyviä
taideteoksia ja niiden tekijöitä. Kaupunkia ovat kuvanneet eri menetelmin
Suomen taiteen tunnettujen nimien lisäksi myös harrastajataiteilijat.
Kirjassa esitellään taideteoksia 1500-luvulta nykypäiviin.
Kirjoittaja Johanna Luhtala
120 s. Nelivärinen. Kirjan koko 21x25 cm, 2005
ISBN 952-91-8472-7 |
| |
|
|
| |
Tuote 5
26€ |
|
Video Käkisalmen mlk:sta
VHS-video vie Käkisalmen maalaiskunnan entisiltä asukkailta lainattujen valokuvien avulla kiertomatkalle maalaiskuntaan.
Maisteri Paula Koho on laatinut videon käsikirjoituksen.
Videon pituus 37 minuuttia
Tuottaja Arctic-Filmi Oy |
| |
|
|
|
| |
Tuote 6
42€ |
|
700-vuotismitali
Taiteilija Kauko Räsänen suunnitteli säätiön pyynnöstä mitalin Käkisalmen linnan
viettäessä 700-vuotisjuhliaan vuonna 1994.
Mitalin toisella puolella on kuvattuna käki kuusenlatvassa ja toisella äitihahmo
lasta kylvettämässä. Pronssista mitalia on lyöty 200 kappaletta. |
| |
|
|
|
| |
Tuote 7 A |
|
Postikorttilajitelma, 8 kpl
Postikorteissa kuvattuna seuraavat maalaukset, jotka on esitelty tarkemmin teoksessa
kuvataidetta Käkisalmesta:
Albin Kaasinen; Piirakansyöjät, 1926
Veikko Lukka; Isokatu Käkisalmessa, 1937
V. Nokelainen; Käkisalmen linna, 1948
Kalevi Koski; Käkisalmen uusi kirkko, 1991
Eelis Nokelainen, Laatokka, 1976
Erkki Melartin; Ostamonjärvi, talvi, 1890-luku
Eeva Ampiala; Ampialan päärakennus, 1920-luku
Toivo Salervo; Käkisalmi 27.4.1943 |
| |
Tuote 7 B
6€ |
|
| |
|
|
|
| |
Tuote 8
36€ |
|
Postimerkit, 20 kpl = arkki
(minimitoimitus 10 kpl eli ½ arkki) 18,-
Postimerkissä kuvattuna Käkisalmen linna nykymuodossaan. |
| |
|
|
|
| |
 |
|
Suotniemen hopeakoru
Kansantieteilijä Theodor Schvindt löysi Käkisalmen mlk:n Suotniemen
kylästä 1880-luvulla hopeisen kolmiristisen kaulaketjun, joka on
ajoitettu Karjalan-ristiretkien aikaan 1200-luvulle.
Säätiö on teettänyt ristin yhdestä osasta hopeisen jäljennöksen.
Koru myydään ilman ketjua.
|
Tuote 9
26€ |
|
| |
|
|
|
| |
Tuote 10
40€ |
|
Käkisalmen historia
Käkisalmen kaupungin ja maalaiskunnan pitäjähistoria koottiin yksiin
kansiin jo vuonna 1958. Teos käy läpi kummankin kunnan merkittävimmät vaiheet
esihistoriasta toisen maailmansodan vaikutukseen asti.
Teos on kestänyt hyvin aikaansa ja se on edelleen mielenkiintoinen lukupaketti
Laatokan ja Vuoksen rantojen kahdesta käkisalmelaispitäjästä.
Kirjoittajat Erkki Kuujo, Eino Puramo ja Jaakko Sarkanen
985 sivua + liitteet, sidottu, mustavalkokuvitus, 1958 |
| |
Tuotteet tilataan ao. linkistä. Kirjoita sähköpostiin tuotteen numero, kappalemäärä sekä yhteystietosi. Tuotteiden hintaan lisätään postituskulut.
|
| |
|
|
|