Käkisalmi-säätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja Erkki Lindebergin tervehdyssanat Käkisalmi-juhlissa 11.6.2023
Hyvät käk´salmelaiset, käksalmelaisii perilliset,
puoli- ja varttikäksalmelaiset, karjalainen kansa, ja kaikki muut mukavat ihmiset!
Kun vähän yli 20 vuotta sitten tulin näihin ympyröihin äitini Marjatan jalanjäljissä, ja elettiin Pentti Miettisen aikaa, en arvannut että jonain päivänä – tarkemmin ottaen tänään, olisin tällä puolella salia. Teidän kanssanne.
Perinne tällä paikalla on jämäkkä, edeltäjät-Eino Kolli 14 vuotta, Pentti Miettinen 15 vuotta ja Sakari Oka 16 vuotta!
Eletään siis vuotta 2040, jos tällä kaavalla mennään…
Katso ja kuuntele Erkki Lindebergin puhe juhlassa.
Kun Sakari eräänä kevättalven iltana minulle soitti ja ehdotti tätä hommaa, ja tiedustellessani, että minkä ihmeen takia minä – oli vastaus mielestäni aika veikeästi perusteltu: hyvät ja osaavat ihmiset tulee pitää hallituksessa, silloin saadaan jotain aikaan…
Eli tulkitsin, että supliikkimiehen paikka oli siis auki. Tässä ollaan.
Sitä saa mitä tilaa…
Minut on jo pienenä rokotettu käksalmelaisuuden neulalla ja samalla olen pudonnut karjalaisuuden taikapataan. Lapsena koetut tapaamiset äidin sukulaisten kanssa antoivat aidon kuvan kuinka suakkunoista haastaminen oli yhtä aikaa sekä surullista ja hauskaa, monet itkut ja naurut tuli nähtyä läheltä.
Mieleen jäi eräs äitini vakiosanaonta: a katsot asjoitas, a ovat huonosti, a katsot naapurin asjoita, a, ovat huonommin!
Käkisalmelaisuus on kuin vasenkätisyys, se ei näy päällepäin, vaan teoissa. Niin aikaansaapaa ja luovaa ja sitkeää ja innovatiivistä porukkaa ovat tuntemani käkisalmelaiset ja samoja geenejä kantavat lajitoverit!
Menneen noin kolmen vuosikymmenen aikana kun kotikonnuille ja kartanoille Karjalaan päästiin, ennätettiin aloittaa uuden henkisen kodin rakentaminen, niille raunioille mitä jäljellä oli. Korelan ovi kävi tiuhaan, linja-automatkat olivat usein loppuunmyytyjä, meitä oli monia jotka pääsivät läheistensä seurassa retkille entiseen kotiin. Uutta suunniteltiin ja yhteistyötä rakennettiin.
Sitten yht’äkkiä Eta SAKRYT! Ei ole tänne tulemista!
Siitä alkoi kaikkien meidän evakkotaival. Olemme UUSEVAKKOJA. Meidät on hätistetty juuri rakkaudella rakennetusta uudesta kodista. Tämä evakkous on toki monin verroin erilaista kun se jolloin meidän esivanhempamme ja perheemme lähtivät kiireellä kohti tuntematonta.
Mutta yhtäkaikki epäoikeudenmukaiselta tuntuu tämä käkisalmelaisten ja karjalaisten kohtalo. Kärsimys ei ole muuttunut. Tyhjän päällä ollaan taas. Tähän lainaus Tuntemattomasta Sotilaasta: karjalaismies ilmoittautuessaan hengellehupaan hommaan: ”Mie kun hyppään ylös, niin kaik on mukana”!
Parasta terapiaa tähän lienee se, että hyödynnämme tätä jo yli 80 vuoden evakkotaivalta kokemusasiantuntijoina – sellaisiahan me -jos ketkä, nyt olemme. Tämä on toteutunut eri puolilla Suomea, niin Kesälahdella kotipitäjässäni, kuin Heinolassa. Tämän hetken reaalievakot, ukrainalaiset, ovat saaneet kaikkea apua mitä olemme heille vaan saaneet kerättyä.
SLAVA UKRAINI!
Lapsuudesta saakka muistan, että joka 30.11, talvisodan alkamispäivänä, esitettiin kotona seuraava näytelmä:
Isä viittilöi pienenä Aarnona Helsingissä Kansallismuseon takapihalla – tuolta tulivat 7 ensimmäistä pommikonetta postitalon yli…
Tämän jälkeen Marjatta-äiti kuvaili kuinka Tenkajoen koululle tuli jonossa lottia, Marttoja , maa-ja kotitalousnaisia ompelukoneet kainaloissa, alkoivat repiä lakanoita ja valmistaa sidetarpeita.
Koulu luovutettiin sotasairaalaksi, kun homma oli valmis. Ei ollut twittereitä eikä facebookkia, mutta kutsu kävi ja homma toimi.
Tämän päivän uusevakoita on meitä aika suuri joukko.
Mitä meille tällä kertaa jäi? Vuosien varrella on saatu digitalisoitua valtava määrä aineistoa, historiaa, lehtien vuosikertoja, valokuvia, yksittäisiä ihmiskohtaloita ja muistoja. Tässä on säätiömme ollut merkittävässä asemassa toteuttaen ja mahdollistaen tätä arvokasta työtä!
Jälleen kerran olemme muistojemme varassa. Mutta nyt istutan teihin jotain uutta.
Monet meistä ovat jo kärsineet ” korvamadosta”- on jäänyt Karjalan kunnailla tai Säkkijärven polkka soimaan koko viikoksi kun on sopivasti sille altistunut…
Laatokka on avain!
Jo lapsena äiti saattoi pysäyttää meidät pihalla, kun kaakosta sopivasti tuuli. ”Lapset, nyt Laatokka tuoksuu”! Opimme sen tunnistamaan.
Itse löysin taannoin ”silmämadon”!
Männä syksynä huomasin katsovani säätiedotuksia uusin silmin. Katsokaapa tänä iltana ykkösen sääkarttaa. Niin, kyllä me sen Laatokan helposti löydämme. Se oikeasti näkyy avaruuteen!
Jokainen meistä osaa laittaa Käkisalmen osapuilleen oikeaan rannanmutkaan – ja vot – siinä on meidän konstimme nähdä oma Käkisalmemme, joka ilta.
Syksyllä se hohtaa lämpöisempänä kuin ympäristö, nyt se näkyy viileämpänä spottina, ja Käkisalmi on aina siellä paikallaan , missä pitääkin. Jos ei Anniina Valtonen seiso edessä , niin siellä se on aina löydettävissä.
Runoilija Unto Kupiaisen Kesälahti-laulun erään säkeen kertomaa mukaillen:
”Ikiaikojen taa samat aallot lyö, Käkisalmen ja Laatokan rantaa,
vain ihminen vaihtuu, mut ihmisen työ, se aikojen taakse kantaa.”
Olkaa tervetulleet!!